Lempeä kuin hotellihuone

Tämä sisustusinto se ei vaan ota laantuakseen. Nyt kävin makuuhuoneen kimppuun ja eilen sain sen puoliksi kuntoon. Näette nyt vain sen puolen. 

Heräsin pari viikkoa sitten järkyttävään auringon paahteeseen - siis silloin kun kevät vielä teki tuloaan. Meillä oli kyllä pimentävät rullaverhot makkarin molemmissa ikkunoissa, mutta noin vuosi sitten toinen niistä päätti tulla alas. Muovinen seinäkiinnike oli haurastunut ja eräänä aamuna se vain napsahti poikki. Silloin ajattelimme, että no ei nyt enää tänne viitsi uutta ostaa. Että sinne uuteen kämppään sitten. 

Viime kesän kärvistelin aamuisin auringon porottaessa ja heräsin aina kuin aavikolle eksyneenä, mutta nyt riitti. Valoisuus ei minua sinänsä häiritse niin paljon kuin miestä, mutta minä nukun ikkunan puolella ja se hemmetin valopallo paahtaa minut aamuisin hengiltä. Uudet verhot oli siis saatava.

Niinpä tässä eräänä iltana etsin netin kaikki sopukat ja löysin vain yhden kaupan, joka myi kuviollisia pimennysverhoja. Yksiväriset verhot tuntuvat niin tylsiltä ja ajattelin, että sellaiset tekisivät huoneesta täysin ilmeettömän. Siispä Linean verkkokaupasta klikkasin ostoskoriin nämä uutukaiset, ja valinnanvaraakin oli oikein useamman värin verran. Minä päädyin tummaan, jotta makuuhuoneen tunnelma pysyisi rauhallisena. Tämä kyseinen nettikauppa ei ollut minulle entuudestaan tuttu ja pelkäsinkin, että tuleeko verhoja ensinkään. Kaikki kuitenkin meni niin kuin pitikin ja reilun viikon päästä tilauksesta verhot olivat saapuneet. En vain saanut niitä heti laitettua, sillä ilkeä kevätflunssa tuli ja tainnutti minut muutamaksi päiväksi. 

Ennen makuuhuoneessamme oli siis hennot, läpikuultavat sivuverhot ja pimentävät rullaverhot. Nyt jäljelle jäi vain sivuverhot, sillä ne ovat yhtäaikaa sekä kauniit että pimentävät eikä näin ollen rullaverhoja enää tarvita. Huomasimme vasta verhojen vaihdon jälkeen, että ilmeisesti huoneessa oli ennen kaikunut melkoisesti. Akustiikka nimittäin muuttui aikalailla ja puheensorina kuullostaa nyt yhtä lempeälle kuin hotellihuoneissa. Tämä lopputulos oli siis kaikilta osin onnistunut!

Kyytipojaksi kahvia

Järjestin tällä viikolla jälleen tupperkutsut. Edelliset pidin syksyllä ja meillä oli niin mukavaa, että ajattelin kokeilla uudestaankiin. Taas saatiin tupa täyteen porukkaa ja loppuillasta kynät sauhusivat tilauskuponkien lomassa.

Minä puolestani laitoin pöydän koreaksi, ja nappasin tarjoiluihin vaikutteita lähestyvästä vapusta. Tarjoilupuolelta löytyi siis voileipäkakkua ja salaattia sekä täytekakkua, pikkuleipiä ja munkkeja. Kyytipojaksi oli kahvia ja simaa. 

Voileipäkakun valmistin viime kutsuilta ostamassani kakkukuvussa. Siitä saa näppärästi kansiosan irti ja näin ollen jäljelle jää jättimäinen irtopohjavuoka. Vuorasin sen kelmulla ja ladoin voileipäkakkuni siihen. Täytteenä oli rapu- ja savulohimössöt smetanan ja kermaviilin kera sekä suolakurkkua, kananmunaa ja hieman majoneesia. Kuorrutin kakun tuorejuusto-kermaviili-smetana seoksella, jonka maustoin suolalla, sokerilla, etikalla ja sitruunalla. Koristeeksi asettelin kurkkua, miniluumutomaatteja, kananmunaa, tilliä ja katkarapuja. Eräs vieras kysyi, että kauanko aiomme oikein syödä sitä, mutta kun kaikki olivat lähteneet, oli voileipäkakusta alle neljännes jäljellä. Se ei siis ollut yhtään liioitellun kokoinen.

Täytekakun täytin kotitekoisella raparperihillolla, vadelmahillolla sekä kerma-rahka seoksella. Kuorrutukseen käytin tuota samaista seosta, sillä mielestäni pelkkä kermavaahto on hirmu tylsää. Koristelin kakun jäisillä pakastevadelmilla ja kultakuulilla, ja siitä tuli mielestäni aika sympaattinen! Lisäksi kahvin kanssa sai nautiskella wilhelmina kekseistä sekä perinteisistä vappumunkeista. 

Olipas taas oikein kiva ja onnistunut ilta! 

Perunanviljelijän tytär?

Viime postauksessa kerroin Plantagenista löytyneestä yllätyksestä ja sen aika koittikin jo paljon nopeammin kuin olin ajatellut. Päätimme nimittäin tänä kesänä kokeilla perunan viljelyä parvekkeella ja haimme Plantagenista siemenperunaa. Ostimme siis kaksi 50 litran kasvatussäkkiä, siikli siemenperunoita sekä Plantagenin kylvömultaa, jota myyjä suositteli perunalle. Mutta voi pyhä sylvi, saisiko multaa jonkun lava-autollisen, kiitos! Olemme käyttäneet jo lähemmäs 100 litraa, ja omat taimet ovat vielä sisätiloissa. Huoh.

Laitoimme myös helmikuun lopulla itämään omaa annabelle perunaa ja kylvimme nekin tänään. Niihin oli tullut ihan nätit idut, mutta en tiedä onko ne silti kelvollisia kasvamaan. Ehkä tein jotain väärin. Tuo kokeilu ei kuitenkaan maksa mitään, niin miksipä emme yrittäisi. Siellä ne nyt ovat, parvekkeella tuottamassa meille maukasta kesäperunaa suoraan mullasta kattilaan. Jännittävää nähdä, että onnistuuko tämä. 

Ja täytyy kyllä sanoa, että vaikka olen perunanviljelijän tytär, niin ei tämä taito kyllä ole mitenkään verenperintönä tullut isältä tyttärelle. Jouduin nimittäin soittamaan kotipuoleen heti Plantagenreissun jälkeen ja kysymään kaiken mahdollisen. Minulla on nyt kaikki tarvittava, mutta kuinka tästä eteenpäin? Milloin istutan ne? Kuinka syvälle ne istutetaan? Sain neuvoksi, että voin kylvää perunani jo nyt istutussäkkeihin ja kylmän yön koittaessa levittää päälle vain ohuen peiton. Säkkien alle laitoin vielä varmimmaksi vakuudeksi räsymaton, ettei kivilattia uumaa liian kylmää. Päälle kaadoin vettä ja nyt vain odotan. Kasvakaa hyvin, pikkuiset.

Kaikkea kivaa ja keväistä

Kävimme tänää hakemassa Plantagenista kaikkea kivaa ja keväistä! Olemme varmaan viikon ajan olleet menossa tuonne, mutta aina on tullut eteen jotakin muuta. Parveke on siivottu ja järjestelty talven jäljiltä, joten nyt oli aika hakea sinne vähän elämää.

Kävimme siis ostamassa parvekkeelle kesäkukkia ja ison kasan multasäkkejä. Odotan jo kovasti, että yöt vähän lämpenisivät, niin saisin istuttaa taimet ulos. Nyt ne ovat vain päivisin nuuskimassa ulkoilmaa, ja yöksi otan ne aina sisälle. Plantagenista lähti mukaan myös minisitruspuu parvekkeen piristykseksi sekä yksi yllätys, johon palaan myöhemmin keväällä. Lisäksi miniviherkasvit olivat tarjouksessa, joten ostin niitäkin parvekkeelle koristeeksi ja muutaman ruukun tietysti. Kurkkuja varten olisimme tarvinneet jonkinlaisen tukiviritelmän, mutta se nyt oli ainut mitä emme löytäneet. Ehkä sellainen löytyy vielä jostain muualta. 

Ikuinen koira

Kun omistaa yhden tai useamman lemmikin, tietää, että niiden kanssa luodut muistot ovat kultaakin arvokkaampia. Pentukuvat saavat nauramaan ja yhtäkkiä muistat kuinka pikku karvakuonosi teki ensimmäisen kerran jotain aivan mieletöntä. Itse ainakin otan lemmikeistä paljon kuvia, jotta muistaisin ne riemun hetket vielä silloinkin, kun aika on tullut. Tähän liittyen saimme tässä taannoin ehkä yhden maailman ihanimmista lahjoista. Keraamisen pikku esineen, joka on tehty juuri meidän Taistosta. 

Ceramicdoggies on graafisen suunnittelijan, Veera Ala-Vähälän herttainen tuotekonsepti. Pienet keraamiset koirapatsaat mahtuvat noin tulitikkuaskin kokoiseen rasiaan ja jokainen kappale on käsityönä tehty. Selailin ceramicdoggiesin kuvia tuossa talvella ja harmittelin, kun yksikään koirista ei muistuttanut meidän pikku palleroa. Silloin en kuitenkaan vielä tiennyt, että niitä saa myös tilaustyönä omista kuvista. Tai voi itse mallin varmaan viedä ihan paikan päällekin. 

Kun Taisto täytti 4 vuotta helmikuun lopulla, saimme tosiaan kaverilta lahjaksi tämän ihanan miniatyyrikoiran. Kiljahdin kun avasin paketin, sillä patsas on kertakaikkisesti niin Taiston näköinen, ettei voisi enempää olla. Jokainen turkin kuvio on kohdillaan ja korvatkin on niin kuin ne on. Ihastuin siihen oitis ja se sai paraatipaikan vitriinistä, hääkuvamme viereltä. Se on siinä aina, ja tulee olemaan vielä silloinkin kun pikku tassut eivät enää sipsuta lattialla.

Ei pelkkää piirakkaa

Palataanpa miehen synttäreihin vielä kerran, nimittäin kakun merkeissä. Halusin tehdä kakun miehen mieltymyksien mukaan, olihan kyseessä hänen suuri päivänsä. Viime vuonna tein key lime pien eli amerikkalaisten suosiman limepiirakan. Se upposi mieheen kuin häkä, joten otin siitä onkeeni. 

Kun kyseessä oli kuitenkin 30 vuotias miehenköriläs, en halunnut tehdä pelkkää piirakkaa vaan tietysti hempeän kakun. Muuntelin key lime pien päässäni juustokakun muotoon ja voisin sanoa, että se oli oikein onnistunut. Onnistumisen mittarina toimi se, että mies otti lisää. Mies, joka ei oikein välitä kakuista. 

Kakun valmistus meni suunnilleen näin. Murskasin reilu puoli pakettia digestivekeksejä ja keksimuruun sekoitin suunnilleen 75 grammaa sulatettua voita. Painelin taikinan irtopohjavuoan pohjalle ja siirryin täytteen pariin. Äkkiä kuitenkin huomasin, että olin unohtanut ostaa liivatelehtiä ja kotoa löytyi vain avattu, liian vajaa paketti. Huonojen muistojen siivittämänä tartuin liivatejauhepurkkiin ja laitoin kaikki ruumiinosat ristiin, että se toimisi. 

Ensin vaahdotin purkillisen kermaa, johon lisäsin tölkillisen kondensoitua maitoa, purkin maitorahkaa ja paketin maustamatonta tuorejuustoa. Maustoin vaahdon viiden limen mehulla ja maistoin. Ei hyvä. Vielä kaksi limeä lisää ja olimme maalissa. Kakkuuni meni siis yhteensä seitsemän limen mehu eikä tippaakaan sokeria. Olin itsekin yllättynyt, että kondensoidun maidon makeus riitti, mutta sokerin lisääminen olisi vain turhaan vienyt limen kirpeyden pois. Kun mies kerran pitää kirpakasta, niin siihen tietysti pyritään. Olenhan maailman paras vaimo.

Lisäsin liivatteet vaaahtoon ja kaadoin täytteen pohjan päälle. Jännitin koko yön kakun hyytymistä ja heti herättyäni halusin tietää onko se hyytynyt. Ja sehän oli! Koristelin kakun limepaloilla, rouhitulla valkosuklaalla sekä kullan värisillä sokerikuulilla.

Onnea vielä kerran, murmelini!

Ei kovin värikästä

Tämä pääsiäinen meinasi mennä hieman penkin alle, sillä en tiedä mihin ihmeen kummaan olen kätkenyt pääsiäiskoristeeni. Olen asetellut ne säilöön pieneen vaaleanpunaiseen kenkälaatikkoon, ja nyt en löydä sitä laatikkoa kertakaikkisesti mistään. Hieman harmitti, mutta luovutin kuitenkin etsintöjen suhteen kaksi päivää asuntoa pengottuani. 

Onneksi oli sentään yksi kanakoriste, rairuohoa ja pajunkissoja. Ei kovin värikästä tai iloista, ennemminkin hillittyä ja minimalistista. Pääsiäinen kuitenkin meni menojaan ihan ilman höyheniä ja tipujakin. 

Viikonloppu kului miehen synttäreiden parissa, joten tänään vasta paneuduin pääsiäistohinoihin. Päivälliseksi valmistin pääsiäiskanan, paahdettuja vihanneksia, riisiä ja sherrykastiketta. Olen aivan järjettömän rakastunut sherryn ja kanan taivaalliseen yhdistelmään. Sulatin reilun kilon kokoisen pakastebroilerin ja täytin sen timjamilla, valkosipulilla sekä sitruunalohkoilla. Rouhin sisään myös suolaa ja sidoin pikku kanasen paistinarulla näppärään pakettiin. Asettelin kaverin kasvispedille, jossa oli porkkanoita, fenkolia, timjaminoksia ja sipulia. Pinnalle rouhin vielä suolaa ja pippuria, ja pari voinokarettakin taisin päälle sujauttaa. Vuoan pohjalle kaadoin makeaa sherryä ja vettä, ettei kananen ihan kuivahda. Paistoin broiskua uunissa lähes puolitoista tuntia ja valelin sitä aina välillä paistoliemellä. 

Kun kana oli kypsä, nostin sen tarjolle, siivilöin liemen ja keitin siitä kastikkeen. Lisäsin siihen vielä hieman sherryä sekä kermaa ja suurustin sen maizenalla. Aika loistava pääsiäispäivällinen, vaikka itse sanonkin!

Mittarissa 30

Tänään on suuri juhlapäivä. Enkä puhu nyt pääsiäisestä tai aprillipäivästä, vaan tänään armas mieheni täyttää pyöreitä. Mittariin pärähtää 30 vuotta ja sitähän piti tietenkin juhlistaa. 

Eilen vietimme iltaa yllätyksien parissa, sillä olin varannut pöydän ravintola Lehtovaarasta. Se on klassikkoravintola jo sadan vuoden kokemuksella ja kyllähän sieltä hyvät ruoat sai. Nautiskelimme juhlan kunniaksi aitoa shampanjaa ja ruokiakin tilasimme oikein pidemmän kaavan mukaan. Lisäyllätyksinä toimi synttärilahjat eli tuo miehen kaulassa komeileva rusetti sekä Guessin rannekello. 

Tänään eli virallisena juhlapäivänä laitoin kotona pöydän koreaksi ja tarjoilin kolmen ruokalajin illallisen. Alkupalaksi oli raputäytteisiä portobelloja, pääruoaksi voissa paistettua kuhaa ja uuniperunaa sekä jälkiruoaksi juustokakku, jonka innoittajana toimi amerikkalainen key lime pie. 

Sienistä poistin kannat ja täytin ne katkarapu-majoneesi täytteellä. Pinnalle ripottelin hieman pankojauhoja ja päälle pirskottelin vielä vähän öljyä. Paistoin sieniä uunissa parisenkymmentä minuuttia niin, että sienet tuntuivat kypsiltä ja pinta oli ihanan värinen. Alkuruoan kera nautiskelimme hieman italialaista kuohujuomaa ja raikasta salaattia.

Pidimme ruokalajien välillä taukoa, jotta pääruoka maistuisi paremmalta ja perunatkin saivat kunnolla muhia uunissa. Kuha tuli pannulla nopeasti kauniin kullanruskeaksi voin, suolan, sitruunan ja pippurin kera. Uuniperunan täytin valkosipulituorejuustolla ja kylkeen laitoin vielä vähän tilliä sekä katkarapuja. Ja nyt olenkin sitten sen verran täynnä, että perehdytän teidät tuon juustokakun saloihin toisella kertaa!