perjantai 19. tammikuuta 2018

Jonkun mummon karjalanpiirakat


Tänään tunsin itseni taas kovin vanhaksi, kun perjantai-iltana väännän kotosalla into pinkeänä karjalanpiirakoita. Mutta hei, mikäs siinä jos se tuottaa iloa ja nautintoa! 

En ole aiemmin itse näitä ruisherkkuja tehnyt, mutta mies kokeili taitojaan tuossa syksyllä. Muuten meni ihan hyvin, suola vain unohtui kuormasta, joten halusimme kokeilla näitä vielä uudestaan. Koko päivä tähän meni kun hissukseen kiireettömästi ahersi, mutta varmasti näitä syntyy nopeamminkin jos ei ole ensikertaa liikenteessä. Helppoja sinänsä, mutta käsityössä menee aina aikaa.




Ensin päivällä haudutin tuon ainoan ja oikean karjalanpiirakan täytteen eli riisipuuron. Puuro sai jäähtyä sillä välin kun mies teki taikinan ja minä touhusin muuta. Taikina oli todella simppeli ja sen voi ihan hyvin tehdä ajoissa valmiiksi. Oman mummuni en muista piirakoita tehneen, joten nappasin netistä jonkun toisen mummon reseptin.

Taikinaan sekoitettiin 4,5 desiä ruisjauhoja, 0,5 desiä vehnäjauhoja, 1 tl suolaa sekä 2 desiä vettä. Niistä vaivattiin tasainen ja jämäkkä taikina, tosin vettä joutui lisäämään hieman ohjeen lukemaa enemmän. Taikinapallosta pitäisi tulla parisenkymmentä piirakkaa ja taikina kannattaa pitää kelmussa, sillä muuten se kuivuu käyttökelvottomaksi.



Taikinasta kannattaa ottaa ensin käsittelyyn vain puolet ja antaa toisen puolen olla kelmussa. Puolikkaasta muotoillaan tanko, josta leikataan n.10 palaa. Palat on myös suositeltavaa pitää vaikka pakastepussissa sillä välin kun työstää paria torttua. Jos palat pääsevät kuivahtamaan, niin käsittely vaikeutuu ja taikina halkeilee rypytettäessä.

Varsinaista piirakkapulikkaa en omista, mutta ihan tavallisella kaulimellakin se sujui. Jos taikina takertuu kaulitessa pöytään, voi ruisjauhoja käyttää apuna. Pikku taikinapalloista kaulitaan siis ohuita lettusia, joiden keskelle levitetään riisipuuroa. Pitkät reunat taitetaan keskelle ja rypytetään sormin kauniiksi karjalanpiirakaksi. Tähän kohtaan löytyy netistä paljon ohjeita ja videoita, joita itsekin hyödynsin. Piirakoita paistetaan todella kuumassa uunissa eli 250-275 asteessa noin 12 minuutin ajan. Paistamisen jälkeen ne voidellaan lämpimällä maito-voi seoksella, mutta pakko sanoa, että ensi kerralla aion kyllä voidella ihan vain pelkällä voisulalla.




Kyllä niistä kaiken tohinan jälkeen tuli ihan karjanpiirakan näköisiä ja makuisia. En tiedä mitä joku karjalaismummo olisi näistä mieltä, mutta luulen, että omalle mummulleni nämä ainakin olisivat kelvanneet. Karjalanpiirakoiden kanssa pitää tietysti olla munavoita ja janojuomaksi iso lasi maitoa - mitä muuta oikeastaan voit enää perjantailta odottaa.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Kuppikakku päivässä pitää onnellisena


Sain joululahjaksi syötävän suloisen leivontakirjan ja nyt viimein sain aikaiseksi kokeiltua ohjeita. Kirja esittelee herkullisella ja selkeällä tyylillä yli 100 kuppikakku reseptiä. Kirjan alussa kerrotaan vinkkejä onnistuneisiin leipomuksiin ja neuvotaan myös, että mikä meni pieleen jos kakkuset eivät vaikka kohoa tai jos ne lässähtävät aivan tyystin. 

Kokeilin ensimmäisenä vaaleanpunaisia limonadikuppikakkuja. Nimi oli hieman outo, mutta sitruksinen makumaailma houkutteli. Kirja on selkeästi suuomennettu jostain amerikkalaisesta teoksesta, tai ainakin mitat ja paistoasteet viittaavat mielestäni siihen suuntaan. Tästä kirjasta leipoessa paras työväline on keittiövaaka, sillä melkeinpä kaikki ainesosat on ilmoitettu grammoina. 

Ohje oli selkeä ja virtaviivainen, eikä poukkoillut ärsyttävästi asiasta toiseen. Taikina oli helppo, mutta aluksi se hämäsi minua. Olen tottunut siihen, että yleensä vaikkapa voi ja sokeri vaahdotetaan, ennen kuin mukaan lisäään mitään muuta. Tässä ohjeessa puolestaan kaikki vain sekoitettiin yhteen.



Eli siivilöi ensin taikinakulhoon 115 grammaa vehnäjauhoja sekä 1,75 teelusikallista leivinjauhetta. Lisää mukaan 115 grammaa sokeria, 115 grammaa pehmeää voita sekä kaksi munaa. Itse lisäsin myös ehkä noin teelusikallisen vaniljasokeria. Sitten nämä kaikki sekoitetaan sähkövatkaimella tasaiseksi sen suurempia vaahdottelematta. Taikina jaetaan 10 paperiseen muffinssivuokaan ja paistetaan 15-20 minuuttia 180 asteessa. Taikina oli melko tahmeaa eikä näin ollen tasoittunut vuokiin nätisti, mutta asettui onneksi uunissa tasaiseksi.

Kun muffinssit paistuvat, on aikaa valmistaa sitruunaiirappi. Tämä siirappi oli näiden kuppikakkujen paras juttu, sillä se teki niistä ihanan kosteita ja meheviä. Kattilassa siis kiehautetaan 55 grammaa raesokeria ja yhden sitruunan mehu. Siirappia kannattaa sekoittaa kokoajaan ja se on valmista kun sokeri on sulanut. Paistuneet muffinssit pistellään haarukalla ja valellaan ihanalla sitruunasiirapilla. 

Jotta saataisiin aikaiseksi very pretty cupcakes, niin on tehtävä vielä herkullinen voikreemi. Kulhoon puristetaan yhden sitruunan mehu ja raastetaan yhden sitruunan kuori. Joukkoon lisätään 115 grammaa pehmeää voita, jota vaahdotetaan vaaleaksi vaahdoksi. Vaahtoon lisätään vatkaimen avulla vielä neljä ruokalusikallista kuohukermaa sekä 225 grammaa tomusokeria siivilöitynä ja pienissä erissä. Lopuksi vaahto värjätään elintarvikevärillä ja lusikoidaan muffinssien päälle.

Omassa kuorrutuksessani meni joku pieleen, sillä se leikkasi kiinni ja muuttui rakeiseksi. Makuun se ei vaikuttanut, mutta ulkonäöstä ei tullut aivan ensiluokkainen. Toisaalta, nämä tulivat vain meille arki-illan herkuksi ja onneksi strösseleillä voi pelastaa paljon!

Yleensä kuppikakut ovat melkoisen ylimakeita, mutta nämä puolestaan olivat melko kirpeitä. Oli myös jotenkin hämäävää syödä vaaleanpunaista kuppikakkua, joka maistuukin kirpakalle sitruunalle eikä esimerkiksi mansikalle. Ehkä siitä nimi limonadikuppikakut - saattaahan punainen limukin maistua vaikka vadelmalle ja sitruunalle!

torstai 11. tammikuuta 2018

Olohuoneen ongelmakohta


Meillä on miehen kanssa tapana säästää aina pikkuhiljaa rahaa johonkin isompaan hankintaan. Viimeksi säästöt kuluivat kameraan ja sen jälkeen aloimme tietoisesti säästämään huonekaluihin. Tarkoituksenamme on ollut muuttaa uuteen kotiin jo useamman vuoden ajan, mutta sopivaa asuntoa ei vain löydy tai sitten se ehtii mennä aivan nenän edestä. Siksipä päätimme, että nyt lopetamme odottamisen ja sisustamme uuden asunnon sijasta hieman tätä nykyistä pesäkoloamme. Saahan nämä huonekalut kuitenkin sitten sinne uuteen - jos sellainen joskus sattuu löytymään.


Ensimmäisenä iskimme kiinni olohuoneen ongelmakohtaan eli vitriiniin. Vanha vitriini oli aivan hyllyt kippuralla kaiken sen painon vuoksi, ja minua hirvitti, että kaikki ihanat astiani tuhoutuvat kaapin pettäessä. Lisäksi läheskään kaikki astiamme eivät mahtuneet edelliseen kaappiin, vaan olin jemmaillut niitä aina liinavaatekaappia ja vaatehuonetta myöden. Kävimme pienen kädenväännön, että kuinka paljon astioita yksi talous tarvitsee, mutta miehen järjenkäyttö ei sopinut tähän hetkeen ollenkaan. Kuinka niitä voisi olla liikaa?

Niinpä päädyimme Jyskin alennusmyynteihin ja löysimme superhyvällä tarjouksella nämä Ryslinge vitriinit. Ensin oli tarkoitus ostaa yksi yksiovinen ja yksi kaksiovinen, mutta pienen tuumailutuokion jälkeen päädyimme kahteen kaksioviseen. Pari päivää, 182 naulaa ja 76 ruuvia myöhemmin kaapit olivat kasassa ja en voisi olla tyytyväisempi. Valinta oli täysin oikea ja nämä vitriinit ovat kyllä ilo silmälle! Lisäksi nämä ovat täyspuuta, eli kestävyys pitäisi olla hieman eri luokkaa kuin edellisen lastulevykaapiston. Keksin tosin vanhallekin vitriinille jo uuden käyttötarkotuksen, mutta jatketaan siitä kunhan ilmat lämpenevät ja kevät alkaa tehdä tuloaan.


Kaappien järjestely on vielä vähän kesken, mutta en vaan voinut olla esittelemättä näitä teille. Osa astioista piileksii vielä liinavaatekaapin perukoilla ja aikaa on kulunut myös siihen, että päätin pestä kaikki kaappeihin tulevat astiat. Ei ole kiva laittaa uutuuttaan hohtavaan kaappiin pölyisiä lautasia tai sormenjäljillä kuorrutettuja laseja. Palaan siis vitriinien merkeissä vielä toisenkin kerran, kunhan vain saan kaikki järjestykseen! 

perjantai 5. tammikuuta 2018

Maailmankaikkeuden ihanin pataruoka


Näin pyhien ja juhlien jälkeen on mukavaa paneutua taas hieman arkiruokailuun. Tällä kertaa päädyin makoisaan kanapataan, ja kokeilin jotain uuttakin siinä samalla. Aika usein kun kokkailen tällälailla uutta keksien, heiluu pääni sisällä sellainen pieni Jamie Oliver, joka puhuu isoeleisesti käsillään ja hokee "beautiful, beautiful and tasty food!" Niin kävi tälläkin kertaa, kun valmistin tätä täydellisyyttä hipovaa sherry-kanapataa.

Kanapataani tuli broilerin rintapaloja, porkkanaa, sipulia, palsternakkaa ja uutena tuttavuutena fenkolia. Se tuoksui niin ihanasti anikselle, että ajattelin sen olevan hyvää. Maistamisasteelle en kuitenkaan vielä rohjennut, mutta antoi se liemeen kuitenkin oman makunsa. 



Paistoin rintapaloja pannulla voin kanssa nahkapuoli alaspäin, jotta saisin nahasta mukavan rapsakan. "Golden and crispy" hoki Jamie tässä kohtaa. Otin kanat sivuun ja kuullotin juureksia hetken aikaa. Loppuvaiheessa lisäsin niihin ripauksen suolaa ja muutaman tilkan sherryä, ja kaadoin kaiken liemineen päivineen uunivuoan pohjalle. Pannuun lisäsin vettä, pari kanaliemikuutiota, hunajaa ja mustapippuria. Suurustin sen maizenalla ja kaadoin pataan. Jätin tahallani liemen määrän minimiin, sillä en halunnut tästä aivan tyypillistä pataruokaa. Tavoitteenani oli, että kanat ovat vain osaksi liemessä, jotta rapeaksi paistamani nahka ei vetisty. Ja minähän onnistuin! Paistoin pataa ensin kannen alla, ja loppuvaiheessa ilman kantta, että nahka sai vielä viimeistellyn rapeuden. Aivan lopuksi lisäsin mukaan maissintähkiä ja voi että - maailmankaikkeuden ihanin pataruoka oli valmis. "Beautiful and full of taste!"

Liemi oli vihannesten ja sherryn johdosta todella maukasta, eikä niiden lisäksi tarvittu kuin pippuria, hunajaa ja hieman suolaa. Alunperin tähän ultimaattiseen pataan piti tulla valkoviiniä, mutta unohdin ostaa sitä. Oikeastaan parempi niin, sillä nyt tiedän kuinka hyvää sherrykana on. Tarjoilin sen kotoisasti perunamuussin ja höyrytetyn parsakaalin kera. Jos et ole vielä keksinyt viikonlopun ruokaa, niin kenties tämä olisi hyvä vaihtoehto.

tiistai 2. tammikuuta 2018

Hurmaava tiikeri




Uusivuosi sujui rauhallisesti kotosalla. Söimme hyviä ruokia, katselimme leffaa sekä yhden minisarjan alusta loppuun. Pidimme eläimet suojassa pamauksilta ja veimme niiden huomion muualle. Tänään päädyinkin sitten leipomaan vuoden ensimmäiset leipomukset ja samalla sain testattua joululahjaksi saamaani vuokaa. Vuoka on Tupperwaren silikoninen leipävuoka, jossa voi tietysti tehdä myös kuivakakkuja. Kokemukseni silikonisista keittiövälineistä ei ole kovinkaan hyvä, mutta pakko sanoa, että tämä tupperin vuoka oikeasti toimii. Se on jotenkin tukevampi kuin silikonivuoat yleensä, eli taikina ei valu ulos vuoasta kun vuokaa nostaa uuniin. Kakku myöskin irtosi vuoasta kuin itsestään, vaikka vuokaa ei voideltu ja jauhotettu niin kuin yleensä kuivakakkuja tehdessä. Vain huuhtelu kylmällä vedellä ennen käyttöä riitti. Olin äimistynyt. 

Ensikokeiluna toteutin kaikkien aikojen klassikon eli tiikerikakun. Siitä tuli hurmaavan herkullinen sekä nätti raitoineen kaikkineen. Appelsiinimehu antaa kakkuun mukavaa mehevyyttä ja suklaaraitaa pitää olla kunnolla, siksi jaan taikinan aina puoliksi. Täytyy kyllä piakkoin kokeilla myös jotain hyvää vuokaleipää, kun vuoka oli noin täydellinen. 

250 g voita
2 1/2 dl sokeria
4 munaa
1 dl appelsiinimehua 
4 1/4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vanilijasokeria
2 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 rkl kuohukermaa

Vaahdota voi ja sokeri, lisää munat joukkoon yksitellen. Sekoita vaahtoon appelsiinimehu sekä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Ota taikinasta erilleen noin puolet ja sekoita siihen kaakaojauhe sekä kuohukerma. Asettele taikinat kerroksittain voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Paista 175 asteessa tunnin ajan. Kumoa lämpimänä.



lauantai 30. joulukuuta 2017

Blogivuosi


 Näin vuoden vaihteen häämöttäessä ajattelin tehdä koosteen tämän vuoden suosituimmista jutuista. Ihan hauska itsekin katsoa mikä lukijoita on eniten kiinnostanut, ja toivottavasti onnistun ensi vuonnakin kutkuttamaan teitä jutuillani!

Lukijamäärien perusteella ehdottomasti paras juttu tänä vuonna oli Rio Ohoi! Siinä tutustutin teidät Helsingin Roihuvuoressa sijaitsevaan sympaattiseen kahvilaan.

Toiseksi ulottui Liikkuvaisen pikkukoiran vaatekaappi, jossa kurkistettiin Taiston vaatevalintoihin ja syksyn uutuuteen. Tuo Pomppa on muuten ollut todella hyvä jokapäiväisessä käytössä, joten suosittelen sitä kyllä kaikille takkia tarvitseville.

Kolmannelle sijalle kipusi Todella erilainen joulu, jossa paneuduin joulunviettoomme Tallinnassa. Matkaan mahtui niin naurua, ruokaähkyä kuin joulutunnelmaakin.

Neljänneksi suosituin oli Lapsen kokoinen aukko, jossa pohdin lapsettomuutta ja puhuin siitä ensi kertaa ääneen. Se oli melko vapauttavaa.

Viidentenä, mutta ei vähäisimpänä tulee Melkein hiukseton. Toukokuussa otin huiman askeleen ja vaihdoin pitkätukkaisesta lyhyeen!

Siltä näyttää blogin vuosi näin lyhykäisyydessään. Miltä haluaisit sen ensi vuonna näyttävän?

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Todella erilainen joulu


Nyt on joulu vietetty ja viimein on aikaa olla uusissa pörröisissä unihousuissa sekä kertoa, että mitä oikein jouluna teimmekään. Lähdimme siis aatonaatto aamuna kohti Tallinnaa ja satuimme tietenkin reissaamaan juuri sen joulumyrskyn aikana. Laiva ei liiemmin heilunut, mutta perillä meitä odottikin varsinainen yllätys. Emme nimittäin olleet varanneet taksia etukäteen, vaan ajattelimme, että laitamme vain tavarat taksiin ja kävelemme parin kilsan päässä sijaitsevalle hotellille. No ihan hyvä idea sinänsä, mutta Tallinnassa oli tuulta 21 metriä sekunnissa ja räntää tuli vaakatasossa. Taksikyyti olisi siis kelvannut meillekin, mutta siellä invataksi pitää varata aina päivää ennen. Hetken aikaa olin valmis viettämään joulun terminaalissa, sen verran kamala se ilma oli. Tavarat saimme kuitenki tila-autolla hotellille, ja me sitten reippailimme raikkaassa joulusäässä. Matkahan ei sinänsä ollut pitkä, mutta sillä hetkellä se tuntui kuin olisi ollut kiipeämässä Mount Everestille. Välillä vain totesimme muutaman voimasanan kera, että on aika kylmä, jonka jälkeen jatkoimme suomalaisella sisulla ja päättäväisyydellä eteenpäin. Voi sitä riemun määrää kun viimeisen kulman takana näkyi hotellimme!




Onnesi perillä odotti aivan täydellinen hotellihuone! Suurin koskaan näkemäni invahuone löytyi siis RadissonBlu Olümpia hotellista ja siitä oli kätevästi välioviovellinen yhteys viereiseen huoneeseen. Huoneemme sijaitsi 26 kerroksisen hotellin neljännessä kerroksessa. Huoneessa olisi mahtinut järjestämään vaikka tanssit ja kylpyhuoneessa toiset. Kerrankin pidin myös huoneen sisustuksesta ja värimaailmakin oli jotenkin todella rauhoittava. Parasta hotellihuoneissa on kuitenkin aina parisänky, kun pääsee nukkumaan ihan lähekkäin, ja sellainen olisi kiva kotonakin, mutta pukemisen ja kääntymisen kannalta parisänky on melkoisen epäkäytännöllinen. Jossain vaiheessa yöllä tuli myös aina niin kuuma, että olisi tehnyt mieli tuupata toinen alas sängyltä, joten ehkä oikeastaan parempi, että kotona ei ole parisänkyä.







Saatuamme kaikki raajat sulatettua hiustenkuivaajan avulla, ei tehnyt enää mieli poistua hotellista. Määränpäähän pääsemisessä oli myös kulunut aikaa suunniteltua kauemmin, joten sen päivän shoppailusuunnitelmatkin siirtyivät eteenpäin. Lisäksi meillä olisi ollut tuolle ensimmäiselle illalle pöytävaraus eräästä ravintolasta, mutta päädyimme tilaamaan ruokaa huonepalvelusta. Se jos mikä oli siinä kohtaa hyvä ratkaisu. Loppuilta kului siis hotellihuoneessa lämmitellen, syöden ja herkutellen, ja myöhemmin kävimme vielä katsastamassa hotellin baarin. 












Aattoaamu nousi Tallinnasssa aurinkoisena, mutta sama tuuli jatkui edelleen. Kävimme syömässä hotelliaamiaisen ja suuntasimme hetkeksi Viru keskukseen shoppailemaan. Löysin ihanan mustan tyllihameen sekä yö- ja alusvaatteita. Shoppailun ja kahvittelun jälkeen taivalsimme vanhaan kaupunkiin, Raatihuoneentorin joulumarkkinoille. Markkinoilla oli paljon erilaisia käsitöitä ja leivonnaisia, sekä yllin kyllin ihanaa joulutunnelmaa.

Tallinnan reissuista kun kuluu aina muutama vuosi, niin siinä välissä aika ehtii kullata muistot. Jotenkin sitä muistelee, että ei ne vanhan kaupungin mukulakivet nyt niin pahoja ole, mutta kyllä ne vain on. Mukulakivet yhdistettynä hyytävän kylmään tuuleen oli ihan paras idea ikinä. Onneksi torilta sai kuitenkin lämmittävää hehkuviiniä, jonka voimalla jaksoi sitten takaisin hotellille. Olimme oikeastaan koko aattopäivän liikenteessä ja illaksi olimme varanneet pöydän joulubuffettiin hotellille. Vatsat täynnä herkkuruokia katselimme huoneessa leffoja pitkälle yöhön ja nautiskelimme vielä vähän suklaata.















Joulupäivänä eli lähtöpäivänä emme tehneet oikeastaan mitään. Silloinkin Tallinna heräsi aurinkoisena, mutta ei niin tuulisena. Otimme aamiaisen huoneeseen ja vietimme mahtavan kiireettömän aamun sängyllä loikoillen. Paluumatkalle saimme invataksin, kun tajusimme varata sen riittävän ajoissa. Illalla kotiin päästyä uni tuli melko nopeasti ja tapaninpäivän vietimme anoppilassa, jossa iloinen pieni hännänheiluttaja oli meitä vastassa. Tämä oli todella erilainen joulu, mutta ahh niin rentouttava!