maanantai 23. lokakuuta 2017

Thanksween




Viikonloppu oli taas oikein vilkas ja osittain vähän kiireinenkin. Sunnuntaina pyörin muutaman tunnin messukeskuksessa I love me -messuilla. Tapahtuma oli ylitsevuotavan täynnä kosmetiikkaa sekä hyvinvointi- ja lifestyle juttuja. Löysin messuilta äidille joululahjan, ja itselle vähän herkkuja, vaikka glitterluomiväriä lähdin etsimään.

Sunnuntai oli siis hyvä päivä, mutta lauantai puolestaan oli aivan verraton. Päätimme jo joskus kesällä miehen kanssa, että tänä syksynä järjestämme kavereille kiitospäiväillalliset. Varsinainen thanksgiving on kovin myöhään ja todella lähellä joulua, niin halusimme jo alun alkaenkin aikaistaa sitä hieman. Yhdistimme samaan soppaan vielä halloweenin, niin saimme aivan mahtavan thanksween illan aikaiseksi. Halloweenin osalta juttu taisi kyllä rajoittua pöydällä nököttävään Kalle Kurpitsaan, sillä enemmän otimme sitten kuitenkin vaikutteita kiitospäivästä. Ruoat kulkivat perinteisten kiitospäiväruokien suuntaviivoissa ja taustalla soi vahvoja amerikkalaisia ääniä, kuten Frank Sinatra, Billie Holiday sekä Louis Armstrong. 



Reilu viikko sitten en edes vielä tiennyt, että illallinen olisi juuri tänä viikonloppuna, mutta aikataulullisista syistä järjestimmekin sen jo nyt. Sattui myös sopivasti, että anoppilassa oli taas kämppä tyhjänä, niin saimme Kalle Kurpitsan kanssa valloittaa tuon ison ruokapöydän. Mielestäni tällaisessa jutussa on tärkeää, että kaikki pääsevät saman pöydän ääreen ja meillä se olisi ollut hieman vaikeaa toteuttaa. Niin kiitospäivänä kuin joulunakin on kyse yhdessäolosta ja hyvän mielen jakamisesta. 

Pöytäkoristeluun loin ruskan sävyjä organza kankailla ja täydensin kokonaisuutta kurpitsakoristeilla, kävyillä sekä kynttilöillä. Ruokapuolella keskityin perinteisten amerikkalaisten juttujen lisäksi sadonkorjuuhenkeen ja tietysti kotimaisuuteen. Perinteisistä ruoista meillä oli kalkkunaa, kalkkunan stuffingia, perunamuusia, bataattivuokaa, karpalohilloa sekä jälkiruokana kurpitsapiirakkaa ja voitaikinanyyttejä, joissa oli täytteenä Mincemeat -säilykettä. Siinä ei siis ole lihaa, vaan se on eräänlainen hedelmäsäilyke. Pääruokapöydästä löytyi perinteiden lisäksi ruusukaali-papu paistosta, balsamicopunajuuria, aiolia, romescoa sekä paahdettua myskikurpitsaa, jonka päällä oli suolaisenmakea kaura-pähkinämuru. Kaikki ruoat saivat kovasti kehuja ja kiitosta, mutta pisimmän korren taisi viedä tuo myskikurpitsalisuke. Sitä pitänee siis tehdä toistekin.






Kiitospäivän ateriaanhan olisi kuulunut kokonainen, täytetty kalkkuna, mutta emme ihan sellaista viitsineet lähteä paistamaan. Tyydyimme siis kalkkunapaisteihin, jotka maustoin rakuunalla, valkosipulilla ja sitruunalla, ja samoja makuja löytyi myös kermaisesta kastikkeesta. Kalkkunan täytettä eli stuffingia teimme vaikka kalkkunnaa ei tarvinnut täyttää - se oli yksi lisukkeista. Stuffingiin kuuluu vaaleaa leipää, kanalientä, sipulia, valkosipulia, tuoretta salviaa ja persilijaa sekä mausteista makkaraa. Me käytimme raakamakkaraa, joka oli tehty hirvenlihasta, mutta mikä tahansa yrttinen ja maistuva makkara käynee.

Oli kyllä taas niin supermahtavaa päästä tekemään kunnon dinner paikkakortteineen kaikkineen. Hetken aikaa tunsin olevani se täydellinen amerikkalainen kotirouva.

perjantai 20. lokakuuta 2017

Joka maun sämpylät


Sämpylät ovat mielestäni mahtava leivonnainen, sillä niihin voi laittaa lähes mitä tahansa ja niitä on todella helppo tehdä. Jos vaikka leipä loppuu kesken eikä kaupaankaan jaksa lähteä, niin alle kahdessa tunnissa saat uunituoretta sämpylää nenäsi eteen.

Itse teen jo nykyään sämpylät niin kuin äitinikin, eli heitän ihan näppituntumalla aineksia kulhoon. Vielä kertaakaan en ole huonoja sämpylöitä uunista ottanut ulos, vaikka en mittoja käytäkään. Ainut minkä mittaan on neste ja hiiva, että taikina varmasti kohoaa. Käytän sämpylöissä monia eri makuja, sillä pelkät vehnäsämpylät ovat ehkä vähän tylsiä. Useasti sämpylöihini sujahtaa niin porkkanaa kuin kuminaakin, sekä erilaisia leseitä.




Näihin laitoin 7 desiä kädenlämpöistä maitoa, johon sekoitin yhden palan hiivaa. Lisäsin joukkoon arviolta 2 ruokalusikallista siirappia, hieman suolaa, pari raastettua porkkanaa, pari teelusikallista pellavansiemeniä sekä kuminaa, noin desin kauraleseitä sekä ohrajauhoja ja tietysti lopuksi 13-16 desiä vehnäjauhoja. Annoin taikinan kohota tunnin verran ja sehän kohosikin oikein mallikkaasti. Sämpylöistäni tuli ehkä hieman suurehkoja, joten jos osaat tehdä normaalin kokoisia, niin saat varmaan 25 sämpylää. Minä sain neljätoista.   

Paistoin sämpylöitä 200 asteessa 15-20 minuuttia ja ennen paistoa sivelin pinnan vedellä. Kyllä kotona leivottu leipä aina voittaa kaupan tädin versiot eikä se oikeasti edes vie kovin kauaa, niin miksei sämpylöitä tai limppuja tule useammin tehtyä?

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Paljon parempaa kuin tavallinen hattara





Yksi parhaita juttuja syksyssä on pimenevät illat ja tunnelmalliset valot. Linnanmäki ottaa tästä ilosta kaiken irti, ja hurmaa huvipuistoväen ihanilla valokarnevaaleilla. Karnevaalit järjestetään joka syksy näihin aikoihin ja viime käynnistäni olikin jo luvattoman paljon aikaa. Viimeksi kun olen vuosia sitten karnevaaleilla käynyt, niin oli kyllä tavattoman kylmä ja olenkin tässä pohtinut, että järjestettiinkö tämä joskus myöhemmin syksyllä vai oliko silloin vaan pakkasukko aikaisemmassa?

Nyt oli ihanaa kun pääsin tuonne yhdessä miehen kanssa, sillä onhan tuossa nyt vähän jotain romanttistakin. Itsestäni ainakin tuntui kuin olisi ollut jossain elokuvassa jossa tivoli saapuu kaupunkiin ja pojat ostavat tytöille hattaraa. Tuota makeaa herkkua minäkin sain ja jopa vielä hohtavana versiona! Kuvassa se ei valitettavasti kauheasti näy, mutta hattaran keskellä oli valotikku, jonka sai vilkkumaan ja välkkymään. Paljon parempaa kuin tavallinen hattara. 






Hehkuvan hattaran lisäksi nautiskelimme kanakoreista ja kuumasta kaakaosta, pelasimme hassuja pelejä ja fiilistelimme valoja. Linnanmäki oli jälleen kerran saatu uskomattoman kauniiksi, ja mielestäni tunnelma valokarnevaaleilla on aina jotenkin erilainen kuin kesäisessä huvipuistossa. Kesällä ihmiset vain kiirehtivät hiki hatussa laitteesta toiseen, mutta tuolla meininkin on jotenkin rauhallisempaa. Tai ehkä sen vain näkee eri tavalla, sillä itse nautin niin suunnattomasti aina näistä valokarnevaaleista. Tuntuu vain, että muutkin ihmiset tunnelmoivat kaunista näkymää, kiireettömyys häviää ja nautitaan vain kaikenmaailman herkuista. Ihmiset ovat täynnä lapsenmielistä huvipuiston riemua ja iloa. Että ne hurjat ja kuka kestää parhaiten -laitteet eivät olekaan se pääasia.

Jos sinua kiinnostaa tämä kyseinen tapahtuma, niin se on avoinna vielä sunnuntaihin asti ja sisäänpääsy on ilmainen. Kaikki laitteet eivät ilmeisesti ole käytössä ja jotkut laitteet ovat puolestaan ilmaisia, mutta vaikka et menisi yhteenkään vekottimeen niin on tämä kyllä näkemisen arvoinen juttu. Ota ystävä, tuttava, puoliso tai äiti mukaan, mene nauttimaan ja täytä itsesi ilolla!


maanantai 16. lokakuuta 2017

Paras ystäväsi


Muistatteko kun lapsena täytettiin aina välitunnilla luokkakavereiden ystäväkirjoja? Ne olivat täynnä hassuja kysymyksiä kaikista lempparijutuista, silmien väristä ja harrastuksista. Tykkäsin ystäväkirjoista jo tuolloin, mutta nyt törmäsin aivan uudenlaiseen versioon tuosta lapsuusajan välituntivirikkeestä. 

Kuka minä olen on ystäväkirja meidän jokaisen parhaalle ystävälle - sinulle itsellesi. Se sisältää 100 kysymystä, jotka auttavat tuntemaan sisintäsi paremmin ja rohkaisevat sinua kertomaan itsellesi, mitä elämältäsi haluat. Joidenkin mielestä kirja saattaa vaikuttaa itsekkäältä ja itsekeskeiseltä, mutta miksipä et tutustuisi minuuteesi vähän paremmin? Se on kuitenkin se tärkein ystävä, jonka kanssa vietät loppuelämäsi ja josta sinun tulee huolehtia. Kirja on siis eräänlainen matka mielesi sopukoihin, se auttaa sinua tunnistamaan vahvuutesi ja heikkoutesi, käy kanssasi läpi kaiken mistä todella haaveilet ja kulkee mukanasi kun mietit elämänarvojasi. Se kysyy ja pohtii, rohkaisee ja innostaa.



Ystäväkirja minusta auttaa sinua kasvamaan paremmaksi sinuksi ja inspiroi sinua oppimaan enemmän itsestäsi. Minua hieman ärsytti kun kirjassa on aikalailla toistoa ja samoja asioita kysytään eri sanankääntein monessa kohdassa. Tajusin kuitenkin, että nämä toistot auttavat sinua löytämään ne oikeimmat vastaukset ja menemään vähän pintaa syvemmälle. Ettet turvaudu joka kohdassa vain ensimmäiseen asiaan, joka pulpahtaa mieleen. Kirjassa on myös väritettäviä kuvia, jotka edesauttavat keskittymistä, saavat sinut pysähtymään paikoilleen ja antavat käsille tekemistä siksi aikaa kun sydän etsii vastauksia. 

Tämä on oiva joululahja vaikkapa jollekin ystävälle, jonka tiedät etsivän vielä omaa polkuaan tai ystävälle, joka pitää itsetutkiskelusta ja pohdiskelusta. Kirja ei ole vain hetken huuma, vaan siinä riittää työstämistä pidemmäksikin aikaa ja siihen voi palata aina uudelleen. Tänään antamasi vastaus voi olla parin vuoden päästä aivan toisenlainen. Ja mikä parasta, tätä ystäväkirjaa ei tarvitse kenenkään lukea, jos et halua. Se kertoo sinusta, se on sinulle ja vain sinua varten.

Ole itsesi paras ystävä.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Ruskan rippeet






Tänään oli ihanan aurinkoinen syyspäivä ja halusin tottakai suunnata ulos nauttimaan ruskan viimeisistä rippeistä. Niinpä tein vähän eväsleipiä, otin pakastimesta pullaa ja keitin kahvia termariin. Lähdimme siis aamukahviretkelle ulos ja se jos mikä oli aivan mahtavaa!

Ilma oli raikas mutta lämpöinen, enkä tiedä voisiko mikään olla parempaa kuin nauttia päivän ensimmäinen kahvi syksyisen luonnon keskellä. Haaveilin kauan syyspiknikistä, niin nyt saimme edes jonkinlaisen retken aikaiseksi. Pieni ja rauhallinen sunnuntaihetki - juuri oivallinen päätös viikolle.


torstai 12. lokakuuta 2017

Kannattaa nautiskella


Kuten olen jo useasti todennut, kurpitsa sopii täydellisesti niin pää- kuin jälkiruokiinkin, esimerkiksi mahtavaan kalacurryyn, lempeän tuliseen sosekeittoon, makeaan piirakkaan tai kekseihin. Nyt kurpitsa kuitenkin hyppäsi pastakastikkeeseen ja ehkä tätä järjettömän nopeaa ruokaa tehdään kohta teilläkin! Pasta Alfredo on pastojen klassikko, joka koostuu voista, parmesaanista sekä kermasta. Omaan makuuni se on liian tuhti ja juustoisa, joten päätin kokeilla Pasta Alfredon pikkusiskoa Pumpkin Alfredoa. Siinä osa perusaineksista korvataan samettisen pehmeällä kurpitsasoseella. 

Tämä ruoka on erittäin nopea valmistaa, saat noin 15 minuutissa aterian lautasellesi. Kastike valmistuu näppärästi sillä välin kun pasta kiehuu - olettaen tietysti, että kurpitsasose on jo olemassa. Itse tein tällä kertaa soseen itse myskikurpitsasta, mutta keitin sen jo aamulla, niin se oli valmiina odottamassa kun nälkä yllätti. Kurpitsa Alfredo tuotti kyllä pienoisen pettymyksen, sillä ei se itse kurpitsa kovin paljoa maistunut. Ehkä maku voimistuisi hieman, jos kurpitsan paahtaisikin keittämisen sijasta. 


Tämän aterian loihtimiseen tarvitset korkeareunaisen paistinpannun sekä kattilan, jossa keität kahdeksan tagliatelle pastapalloa. Kun odotat pastaveden kiehumista, voit kuoria ja pilkkoa kaksi valkosipulin kynttä sekä raastaa reilun desin verran parmesanjuustoa. Heitä pastat suolattuun veteen ja pannulle kuusi ruokalusikallista voita. Paista valkosipulia hetken aikaa, lisää 2,5 desiä kurpitsasosetta, pienen pieni ripaus muskottipähkinää, 1,5 desiä kermaa ja se raastettu juusto. Kastiketta sekoitellaan niin kauan, että juusto sulaa, jonka jälkeen joukkoon lisätään puolikypsä pasta ja desin verran pastan keitinvettä. Annetaan pastan kypsyä loppuun kastikkeessa, jolloin se imee kaikki maut itseensä ja viimeistellään ruoka tuoreella persilijalla.

Tämä kannattaa nautiskella lempikulhosta, pehmeällä sohvalla ihanan torkkupeiton ja hyvän ohjelman kanssa. 

maanantai 9. lokakuuta 2017

Liikkuvaisen pikkukoiran vaatekaappi



Kun syksy koittaa ja ilmat viilenevät, alkavat äidit aina päivittää lapsiensa vaatekaappia. Niin myös minä. Joka syksy katson ja sovitan, että vanhat vaatteet ovat vielä karvalapselle sopivia. Pesen ja huollan ne talven varalle, ja hankin pienien tilalle sopivampia. 

Meidän terrierillä on melko olematon karvapeite, joten lämmitystä kaivataan jo nyt. Ostin viime syksynä ihanan sadetakin, mutta muutaman käyttökerran jälkeen se osoittautui erittäin epäkäytännölliseksi. Päätin kuitenkin, että sillä mennään nyt ainakin ensi syksyyn, kun se tuli hankittua. Muuten se oli siis loistava, mutta tarrakiinnitys ei pysynyt tämän hulivilin perässä. Niinpä yksi suuri kriteeri pikkukoiran vaatteissa on käytännöllisyys, ei ulkonäkö. Et vain yksinkertaisesti tee mitään epäkäytännöllisellä asulla, joka ei pysy liikkuvaisen koiran menossa mukana.

Meillä Taiston vaatekaappi koostuu pääasiassa lämpimistä fleecehaalareista sekä huppareista. Tuo mustavalkoinen neulehuppari on sekä minun että koiran suosikki - se on lämpöinen, mukava päällä eikä se haittaa liikkumista. Fleecehaalarit ovat kovassa käytössä talvipakkasilla ja yleensä meillä turvaudutaan myös kerrospukeutumiseen. Uskon, että Taisto itsekin pitää vaatteista, sillä kylmillä tai sateisilla ilmoilla ulkoilu onnistuu huomattavasti paremmin kun on vähän varusteita yllä. Olen myös ehkä hieman sellainen laatuvaatemutsi, sillä en suostu ostamaan vaatteita, jotka eivät ole laadukkaita tai kestäviä. Koiran päällä vaatteen tulee kestää koviakin otteita - välillä niitä nimittäin myös vähän maistellaan ja riepotellaan. Lisäksi niiden kanssa pyöritään ties missä eli niitä pitää pestä melko usein. 




Viime syksyn hutiostoksen tilalle piti nyt saada uusi sadetakki. Olin jo etukäteen päättänyt, että ostan paljon puhutun Pompan. Viime syksynä oikein harmitti, kun ne osuivat silmääni vasta kun olin jo yhden takin ehtinyt ostamaan. Nyt kuitenkin meillä on Pomppa ja se on aivan mahtava! 

Ensin tarkoituksenani oli ostaa ihan vain KevytPomppa sadepäivien varalle, mutta päädyin kuitenkin lämpimämpään PaddyPomppaan. Ajattelin sen palvelevan parhaiten näin talven tullessa - ja voihan sen KevytPompan ostaa keväämmällä, kun tämä käy liian lämpimäksi. Sadeasu kun on meillä ihan pakollinen, ilman sitä koira ei liiku metriäkään jos vettä tulee taivaalta yhdenkään pisaran verran.

Mutta nyt täytyy kyllä sanoa, että tämä Pomppa on paras koirien takki, mihin olen ikinä törmännyt. Se istuu täydellisesti, ei pyöri päällä, ei rajoita koiran liikkumista ja mikä parasta - siinä on todella kätevä klipsukiinnitys. PaddyPomppassa on pehmeä antistaattinen karvavuori, eristävä vanutäyte sekä tuulta ja vettä hylkivä päälikangas. Takki peittää ja suojaa isoja lihasryhmiä, ja takahalkio antaa hännälle tilaa heilua. Pitkän kauluksen saa taitettua pois tai pidettyä pitkänä suojaamassa niskaa ja kylkiheijastimet auttavat pitämään koiran turvassa pimeälläkin.




Meillä tästä tuli ainakin heti hitti. Takki on helppo pukea, kun ei tarvitse pujotella tassuja mihinkään ja koiran on selkeästi hyvä olla takin kanssa. Sen kanssa voi istua, maata, kaivaa, juosta ja riehua. Tälle kahdeksan kiloiselle terrierille Pompan koko 37 oli sopiva ja takin alle mahtuu vielä talven kylmimpään aikaa tuollainen fleecehaalari. Kerrassaan täydellinen paketti minun täydelliselle paketilleni!