keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Vinkki vitonen


Näin viikonlopun, ja etenkin joulun lähestyessä, ajattelin jakaa hieman siivousvinkkejä. Tai eihän nämä ole mitään minun keksimiäni juttuja, vaan periytynyt mummulta ja äidiltä. Olin jo pikkutyttönä aina keittiössä, katsomassa ja tutkimassa. Pienestä pitäen olen siis tiennyt, että puhtaus on puoliruokaa - ellei enemmänkin. 

Meidän kodista ei oikeastaan löydy pesuaineita. Astian- ja pyykinpesuaineiden lisäksi ainut saippuaksi luokiteltava puhdistaja on meillä Tolu. Mattojenpesuaikaan löytyy myös Mäntysuopaa, mutta siinäpä se. Meillä ei lapsuudenkodissanikaan ikinä käytetty mitään mikä lupaa räjäyttää lian pois, ja samaa linjaa olen jatkanut itsekin. Ei niitä myrkkyjä oikeasti tarvita. 

 

Millä sitten oikein siivoan? No puhtailla luonnontuotteilla, jotka eivät rasita ympäristöä, mutta poistavat lian ja jopa desinfioivat! Väkiviinaetikka, ruokasooda, suola ja sitruuna ovat minun aseeni. Niistä on moneksi, vaikka on syytä muistaa, että esimerkiksi etikkaa ei hapokkuutensa vuoksi voi aivan joka pinnalle laittaa. Ne eivät myöskään ole myrkyllisiä, eli käyvät hyvin lapsiperheille ja etenkin allergikoille.

Mihin ne sitten sopivat? Itse käytän wc:n, kylpyhuoneen sekä keittiön puhdistukseen. Arkikäytössä Tolun käyttövalmis suihke on pettämätön, mutta viikkosiivouksen koittaessa nämä kaverit astuvat kuvioon. 

Wc:n ja kylpyhuoneen kohdalla saat etikan avulla poistettua kalkkikertymät, ja kirkastettua pöntön. Lorautat sitä vain pönttöön ruokasoodan kanssa ja pyöräytät pönttöharjalla. Etikan ja soodan muodostamaa vaahtoa ei kannata säikähtää, se johtuu vain niiden yhteisreaktiosta. Siivousrättiin kun ripotat hieman soodaa, saat hangattua hanat ja altaat kiiltäviksi. Etikalla ja soodalla saat myös puhdistettua suihkun ja hanojen suuttimet, avattua pienet viemäritukokset ja lisäksi etikka kirkastaa lasipinnat. Ikkunoita pestessä onkin pesuveteen syytä lisätä sekä astianpesuainetta että etikkaa. Kun jäljen viimeistelee sanomalehdellä pyyhkien, ei enää paljon kirkkaampia ikkunoita voi saada! 



Keittiössä taas käytän paljolti sitruunaa ja soodaa yhdessä. Puolikas sitruuna toimii vähän kuin hankaussienenä. Sen pinnalle voi ripotella soodaa ja hangata tiskialtaan peilikirkkaaksi. Sitruunalla ja hienolla suolalla puolestaan saa puhdistettua puiset leikkuulaudat; suola hioo ja desinfioi pintaa, sitruuna raikastaa ja puhdistaa. 

Soodalla voi lisäksi puhdistaa hopeaesineitä tai pinttyneitä kahvikuppeja. Myös mikroaaltouuni puhdistuu kuin itsestään, kun laitat kahvikuppiin vettä ja soodaa. Kuppi viideksi minuutiksi mikroon, jonkan jälkeen veden ja soodan aiheuttama höyry on liottanut tahrat ja voit vain pyyhkäistä ne pois. Kaikenkukkuraksi voit puhdistaa astian- ja pyykinpesukoneet laittamalla ne tyhjänä päälle soodan ja etikan kera! Joko rakastat näitä kodinpuhdistajia yhtä paljon kuin minä?

Jos et vieläkään ole vakuuttunut, jatkan vielä hieman. Etikalla saat myös vaatteista pois ikävät hikitahrat ja kenkiin voit laittaa ruokasoodaa, joka imee pahat hajut itseensä. Sitä voi laittaa myös lasissa jääkaappiin tai roskakaapin perälle, se pitää ikävät tuoksut kurissa. Lisäksi etikkaa poistaa hometta, esimerkiksi tekstiileistä. 

Lopuksi vielä muita siivousvinkkejä, joita itse käytän. Kun aloitat imuroinnin, ripottele lattialle ensin teelusikallinen vaniljasokeria. Näin imurin kautta leviää ihanan vaniljainen tuoksu pitkin asuntoa. Vaniljaa ei tarvitse imaista imuriin joka kerta, vaan vain silloin kun edellinen ei enää tuoksuta. Toisekseen, tiskirätin kanssa kannattaa olla tarkkana. Itselläni on oikea kokoelma rättejä, sillä se olisi hyvä vaihtaa uuteen ainakin 3-4 kertaa viikossa. Enkä tarkoita, että säntäät kauppaan ostamaan uuden joka kerta, vaan useimmat rätit voi heittää pyykinpesukoneeseen muun pyykin mukana. Kuudenkympin pesuohjelma tekee rätille todella hyvää. Jos sinulla ei kuitenkaan ole aikaa nyt alkaa rättiä pyykkäämään, ensiapuakin voi antaa. Levitä rätti puhtaan tiskialtaan pohjalle, purista päälle sitruunan mehua ja kaada vedenkeittimestä kiehuvaa vettä päälle. Näin pöpöjä kuolee ja rätti raikastuu. Saat rätillesi ainakin päivän lisää käyttöaikaa!

Joko mielesi tekee siivota?

1 kommentti:

  1. Hyviä luonnollisia vinkkejä siivoukseen. Itsekin olen käyttänyt tuota sooda ja sitruuna yhdistelmää usein. Ja mahtava idea tuollainen virkattu siivousrätti, sopisi hyvin kuituliinojen kaveriksi.

    VastaaPoista