lauantai 24. syyskuuta 2016

Uuniperunan monet muodot



Eilen sain pitkästä aikaa valmistaa kunnon illallisen viineineen ja jälkiruokineen. Pari kaveria tuli istumaan iltaa, ja mikä olisikaan mukavampaa kuin syödä yhdessä. Ruoan tein sillä periaatteella, että jokainen saa kasata mieleisensä annoksen. Niinpä loihdin pöytään uuniperunoita erilaisin täytevaihtoehdoin ja lisukkeeksi hieman salaattia sekä patonkia. 

Itse olen tottunut lapsuudessani syömään uuniperunat pelkästään maustetun tuorejuuston kera, ikäänkuin pihvin tai muun sellaisen lisukkeena. Täällä kaupungissa löysin kuitenkin ihan uuden tavan syödä uuniperunoita niin, että se peruna onkin siinä pääosassa. Huomasin, että niitä voi täyttää erinäisin täyttein ja kastikkein, ja se on ihan oikea ruoka. Vein tämän idean kerran myös vanhempien ruokapöytään, ja he olivat yhtä ällistyneitä kuin minäkin olin ensimmäisellä kerralla - voiko uuniperunoita syödä näinkin?

Täytteiden skaala on loputon ja ennen tykkäsin aina tehdä uuniperunat kalapainotteisesti, käyttäen graavia, savulohta ja katkarapuja. Lisäksi mielestäni uuniperunoihin sopii feta- ja vuohenjuusto, sekä tietenkin kastike pitää olla. Parhaiten tässä tapauksessa palvelee kermaviili, joka on maustettu etikalla, sokerilla, suolalla ja pippurilla. 

Tällä kertaa tein valmiiksi kaksi erilaista täytettä, joissa oli kastike jo mukana. Toisessa oli kermaviiliä, currya ja grillattua broileria ja toinen koostui kermaviilistä, tuorejuustosta ja katkaravuista. Kummassakin oli hieman etikkaa, suolaa sekä pippuria ja katkarapuversiossa oli lisäksi  kuivattua tilliä sekä sitruunamehua. Erillisinä lisätäytteinä oli tarjolla vielä mainitsemiani juustoja sekä silputtua punasipulia. 



Jälkiruoaksi päädyin valmistamaan italialaista klassikkoherkkua eli tiramisua. Se olikin helpompaa kuin muistinkaan, mikä sai minut ihmettelemään, että miksei sitä tule tehtyä useammin? 

Kaikki meni kuin kuumille kiville. Onneksi kaverimme pitävät hyvästä ruoasta ja onneksi saan sitä silloin tällöin heille tarjoilla! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti