perjantai 10. kesäkuuta 2016

Täydellinen ja mielikuvitukseton


Arkiruoka on aina päänvaiva, ainakin meidän taloudessa. Samoja ruokia pyöritellään viikosta toiseen ja useimmiten ne onkin ihan hyviä. Välillä vain mielikuvitus loppuu kesken ja tuntuu, että eikö me juuri eilen syöty tätä vaikka viime kerrasta olisi pari viikkoa.

Tänään kävi taas niin, että se mielikuvitus vain loppui. Pakastimessa kummitteli jauhelihamöhkäle, joka halusi tulla syödyksi. Ei taas pastakastiketta kuuluu toisesta suusta ja minä en puolestani keksinyt mitään muuta. Johan siitä on pari viikkoa kun sitä viimeksi tein. 

Tämä on sellainen ruoka johon en vain kyllästy. Ja sitä on saatava ainakin pari kertaa kuukaudessa. Lisäksi se on helppoa, maukasta eikä siinä tarvitse yhtään mielikuvitusta. Täydellinen arkiruoka. 

Itse valmistan tämän herkun sipulista, valkosipulista ja jauhelihasta. Joskus myös hieman porkkanaa, niin kuin tänään. Paistan sipuleita pienen sokeriripauksen kera, sillä se vie sipulin kitkeryyttä pois. Lisään pannulle jauhelihan ja paistelen kypsäksi. Mausteina käytän rouhittua mustapippuria, oreganoa, suolaa sekä yhtä ehdotonta lempimaustettani - pihvimaustetta. Se on eräänlainen maustesekoitus, joka ei sisällä suolaa, toisin kuin vaikkapa jauhelihamauste. Mutta siis, maustamisen jälkeen heitän jauhelihaan hieman vehnäjauhoja ja tölkin tai pari paseerattua tomaattia sekä tilkan vettä. Tomaattimurska ajaa saman asian, itse en vain pidä tomaattisattumista kastikkeessani. Annan soosin porista hetkisen, keitän pastan ja annoksen viimeistelen parmesaanilla. 

Mitä muuta ihminen voi kaivata? 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti