perjantai 29. maaliskuuta 2024



Pääsiäiseen kuuluu mämmin ja suklaamunien lisäksi myös kaikki ihanat, sitruunaiset leivonnaiset. Olisin halunnut leipoa ne kaikki, mutta oli pakko valita parhaimmat. Pasha on ikisuosikki, samoin rahkapullat ja nähtäväksi jää leivonko toisena pääsiäispäivänä vielä sitruunaista marenkipiirakkaa. Sitruunakakku, unelmatorttu, lusikkaleivät ja sitruunamuffinsit jäävät nyt sitten jonnekin toiseen kertaan. 

Pasha on erityisesti ortodoksiseen pääsiäisperinteeseen kuuluva jälkiruoka. Se on helppo tehdä, joskin se vaatii yhden yön valmistuakseen. Pasha on täyteläinen jälkiruoka, joka sopii mainiosti pääsiäisen kahvipöytään. On olemassa pashamuotteja, mutta voit tehdä sen myös esimerkiksi siivilässä tai kahvisuodattimessa.

Me haluamme Taiston kanssa toivottaa teille kaikille oikein rentoa pääsiäistä. Minun pääsiäiseni alkaa tänään ruokakauppareissulla ja siivoamisella, sillä vatsatuti sekoitti tämän viikon ihan totaalisesti. Sen jälkeen keskityn vain hyvään ruokaan, keväiseen ulkoiluun ja rauhoittumiseen. 

Pasha

150g voita

2dl sokeria

2prk (500g) maitorahkaa

2dl kuohukermaa

1 muna

yhden sitruunan mehu

2tl vaniliinisokeria

3rkl mantelirouhetta

3rkl korintteja tai rusinoita hienonnettuina


Koristeeksi

tuoreita tai säilykehedelmiä


Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää rahka, muna, mausteet ja vaahdoksi vatkattu kerma. Pane rahkaseos suodatinpapereilla vuorattuun siivilään tai kahvinsuodattimeen. Kostuta suodatinpapereita ensin kevyesti (esim. sumutinpullolla). Laita siivilä syvään kulhoon, johon ylimääräinen neste pääsee valumaan, rahkaseoksen päälle myös suodantinpaperia ja jokin paino (esim. lautanen tai pieni, pyöreä leikkuulauta). Valuta yö jääkaapissa. Kumoa pasha seuraavana päivänä tarjoiluvadille, koristele hedelmillä ja nauti.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Kevättä messuilta



Kävin perjantaina kevätmessuilla Helsingin messukeskuksessa. Olen käynyt siellä lähes joka kevät, ja chilimyyjän kohdalla iski kaiho, kun minulla oli aina tapana ostaa sieltä chilintaimi miehelle. Tällä kertaa en lähtenyt etsimään yhtään taimea, sillä parveke on vielä ihan alkutekijöissään. Mielestäni messut oli myös aikaisemmin keväällä kuin yleensä, en nimittäin nyt ihan vielä laittaisi parvekkeelle yhtään mitään mahdollisten yöpakkasten vuoksi. 

Messuilla oli kiva kierrellä ja ihastella kaikkea kaunista. Nykyiselle parvekkeelle mahtuu tuplasti enemmän kaikkea kuin edellisessä asunnossa. Jossain vaiheessa ajattelin ostaa parvekkeelle uudet kalusteet, mutta se saattaa olla vasta ensi kevään hommia - tai sitä seuraavan. Jonkinlainen säilytysarrku on  ainoa kaluste joka tänä keväänä on pakko saada, jotta saan parvekkeella lojuvat tavarat siististi piiloon. 

Ostin messuilta siemeniä, ravinnepuikkoja, alkoholitonta mansikkakuohujuomaa, kotimaisia tulppaaneja sekä yhden pienen viherkasvin. Rönsyliljaa minulla ei ole hetkeen ollut, mutta pidän sen rönsyileväsä luonteesta. Ravinnepuikot on käteviä kesäkukkien lannoitukseen ja kuohujuomalle on käyttöä sitten kun saan parvekkeen uuteen loistoon. 

Vähän harmitti kun en voinut ostaa kassikaupalla ihania pelargonioita parveketta varten. Sisällä ei ole niille tilaa eikä ne vielä selviäisi parvekkeella. Myös narsissit olivat jo aika kivan näköisiä, mutta tuon parvekesotkun keskellä niistä ei juuri olisi iloa. 

Messuilla oli kuitenkin kivaa ja kodin ulkopuolinen toiminta piristää kummasti. Olen huomannut, että kun teen maanantaista torstaihin etätöitä kotoa käsin, niin perjantaina vapaapäivän koittaessa kaipaan heti pois kotoa. Oli se sitten ulkoilua, messuilua tai kaverilla vierailua, mutta kotona en jaksa silloin olla. Tässä keväällä on tulossa onneksi muitakin
kivoja messuja - ainakin ruoka- ja lemmikkimessut! 


maanantai 18. maaliskuuta 2024

Lehtevyyttä kaivaten



Gluteenitonta ruokavaliota noudattaessa kaipaan usein lehteviä asioita - pasteijoita, viinereitä sekä croissantteja. Markkinoilla on kaikenlaisia vaihtoehtoja, mutta hyviä lihapasteijoita en ole vielä löytänyt mistään. Siksi oli pakko kokeilla itse.

 Valmistin ensin gluteenittoman rahka-voitaikinan, sillä sen pitää jähmettyä jääkaapissa ennen leipomista. Taikina oli helppo ja nopea valmistaa, ja ohjeena käytinkin Virtasalmen Viljatuotteen ohjetta, mutta vaihdoin vain puolet jauhoista vaaleaan jauhoseokseen. Durran maku on niin voimakas, etten halunnut sen hallitsevan pasteijoiden makua.

Leipomisvaiheessa jaoin taikinan kahteen osaan, jotta toinen puoli sai odotella jääkaapissa rauhassa. Taikina oli helppo kaulita jauhojen avulla, mutta pasteijoita taitellessa se meinasi vähän repeytyä. Repeytymät sai kuitenkin paikattua pienillä taikinan palasillla, sillä eihän kotitekoisen kuulu näyttää aivan liukuhihnatyöltä.

Sain tästä taikinasta 18 hyvänkokoista lihapasteijaa. En lähtenyt tekemään niistä laisinkaan perinteisen lihapasteijan makuisia, kun lehtevyyttä ei kuitenkaan ollut luvassa, joten tein niistä sellaisia mukavan mausteisia. Hyviä tuli, vaikka eivät pasteijoita muistutakkaan. Parhaita vastaleivottuna, ja seuraavana päivänä parhaimmillaan mikron kautta.


Mausteiset lihapasteijat

250 g maitorahkaa
250 g pehmeää voita
2 dl Virtasalmen durrajauhoseosta
2 dl Virtasalmen vaaleaa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa

muna voiteluun

Täyte:

1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
200 g jauhelihaa
1 dl riisiä
kasvisliemikuutio
pala punaista paprikaa
suolaa
chiliä
mustapippuria
paprikajauhetta
jauhettua korianteria

Sekoita pehmeä voi ja maitorahka tasaiseksi, lisää kuivat aineet. 
Kääri taikina kelmuun ja anna levätä jääkaapissa 1-2 tuntia. 

Tee sillä välin täyte. Keitä riisi kasvisliemikuution kanssa. 
Pilko sipulit ja kuulota pannulla. Lisää paprikakuutiot ja jauheliha, paista kypsäksi. 
Mausta ja sekoita kypsän riisin joukkoon. 

Ota taikinasta puolet jauhotetulle pöydälle ja kaulitse ohueksi levyksi. 
Tee levystä mahdollisismman neliömäinen. Leikkaa taikinapyörällä levy 9 osaan. 
Laita täytettä neliöiden keskelle ja taita ne kolmionmallisiksi pasteijoiksi. 
Sulje reunat haarukalla painellen. Voitele pasteijat munalla 
ja paista 225 asteessa 10-12 minuuttia. 

Taikinaa voi käyttää myös suolaisten piirakoiden pohjana.

lauantai 16. maaliskuuta 2024

Taidemaalariliiton teosvälitys




Kävin tänään nauttimassa aimo annoksen kulttuuria Helsingin Kaapelitehtaalla. Siellä järjestetään Suomen suurin kuvataidetapahtuma, Taidemaalariliiton teosvälitys ja jos sinua kiinnostaa, niin tilaisuus on avoinna vielä huomenna!

Tapahtuma on maksuton ja avoinna kaikille - näin paikan päällä jopa pari koiraakin. Tätä tilaisuutta on vuosittain järjestetty jo 1970 -luvulta lähtien, mutta vasta vuonna 1987 se avautui nähtäväksi myös yksityishenkilöille. Teosvälityksessä on esillä satoja maalauksia ja siellä saa hyvän yleiskatsauksen maalaustaiteesta nykyajan Suomessa. Ja mikä parasta, tätä taidetta voi halutessaan ostaa vaikka omalle olohuoneen seinälle. 

Teokset olivat vaikuttavia ja taide herättää ihmisissä aina niin tunteita kuin keskusteluakin. Jokainen meistä näkee ja kokee taiteen eri tavalla, ja taide kiinnostaa meitä jokaista eri kulmasta. Joitakin tauluja olisi voinut tuijotella pidempäänkin ja löytää niistä kymmeniä eri merkityksiä. 

Löysin tilaisuudesta muutaman ihan kiinnostavan kohteen, mutta taide on hyvin arvonsa tunteva. Toukokuussa kuulemma järjestetään samantyyppinen tilaisuus suomalaiselle kuvanveistolle, grafiikalle sekä valokuvataiteelle, ja tahdon käydä kyllä sielläkin.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

Juustokakku-uuunipuuro


Uunipuurosta on tullut nyt pysyvä osa elämääni ja löysin taas uuden tavan tehdä sitä. Tämä on jonkinlainen uunipuuron ja juustokakun yhdistelmä, ja kaikille puurokammoisille tiedoksi, että tämä ei maistu yhtään kaurapuurolle!

Voit tehdä tämän mistä tahansa marjoista. Itse tein ensimmäisellä kerralla mustikoista, mutta nyt mustikat jotenkin kyllästytti ja tein puuron vadelmista. Tämä oli itse asiassa paljon raikkaampi ja herkullisempi kuin mustikkaversio. Tai ehkä olen vain viime aikoina syönyt liikaa mustikoita.

Tämä puuro on hyvä aamu- tai iltapala, sillä siinä on reilusti kuitua, mutta myös proteiinia rahkasta. Alkuperäiseen ohjeeseen tuli myös kananmunaa, mutta itse en nähnyt sille tällä kertaa tarvetta. Jos kuitenkin haluat aamuusi enemmän proteiinia, niin muna ei maistu tässä yhtään. Itse myös laitoin rahkan lisäksi hieman maustamatonta tuorejuustoa, mutta pelkästä rahkastakin tulee erittäin onnistunut lopputulos. Tuorejuusto tekee puurosta hieman juhlavamman.



Vadelmainen juustokakku-uuunipuuro 3-4 annosta

1 banaani
3 dl mantelimaitoa
1,5 dl pakastevadelmia
1,5 dl kaurahiutaleita
2 rkl chian siemeniä
1 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl sokeria
(1 muna)

Rahka-tuorejuusto täyte 

1 prk maitorahkaa
0,5 prk maustamatonta tuorejuustoa
3-4 rkl sitruunan mehua
sokeria

Vaahterasiirappia

Muussaa banaani haarukalla, ja sekoita joukkoon maito sekä kuivat aineet (ja halutessasi muna). Laita sokeria oman maun mukaan. Lisää jäiset vadelmat. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto ja rahka, sitruunan mehu sekä sokeri. Pudottele lusikalla seoksesta nokareita puuroon sinne tänne ja viimeistele vadelmilla sekä halutessasi vaahterasiirapilla. Paista 175 asteessa n.  30minuuttia. Minusta tämä puuro on parasta jääkaappikylmänä!

sunnuntai 10. maaliskuuta 2024

Office look



Kukallinen bleiseri - SheinCurve
Pinkki paita - SheinCurve
Mustat farkut - Kappalh



Aloitin viime viikolla työt! Tämä on ensimmäinen työpaikkani ja toimin  nyt siis maanantaista torstaihin järjestöavustajana. Koska tämä on toimistotyötä, halusin uudistaa hieman vaatekaappiani, vaikka todellisuudessa teen työtä pääasiassa etänä. Vaikka työ on etätyötä, niin on kuitenkin mahdollisuus mennä myös toimistolle. Aion hyödyntää sitä kevään tullen kun liikkuminen helpottuu, sillä kotona saa olla muutenkin jo ihan tarpeeksi.

Hakusessa oli sellainen perinteinen office look, eli bleisereitä ja suoria housuja. Suorat housut sekä mustana että liituraitaisena minulla on jo kaapissa, ja myös farkut ovat aivan riittävän siistit. Suoria housuja voi käyttää sitten kun on vaikka jokin todellinen edustuspäivä. Minähän edustan työaikana työnantajaani, joten huoliteltu pukeutuminen on mielestäni päivän selvä asia. 

Ostin kaksi rentoa bleiseriä, joista esittelen teille nyt toisen. Sen kaveriksi ostin pinkin paidan, joka on siisti myös sellaisenaan. Siinä on selässä kaunis pitsi ja kauluksessa hieman kuviointia.  En halunnut ihan sellaista jäykkää bleiseriä, vaan hieman rennomman version. Tämä kukkableiseri on kyllä uusi suosikkivaatteeni, ja se toimittaa kesällä hyvin myös takin virkaa. Sinne sopii alle musta, valkoinen tai pinkki paita, ja se sopii niin housujen kuin hameidenkin kanssa. 

Toinen uusi suosikkiasuni on tuo helmin koristeltu neuletakki sekä musta toppi. Tämä on hieman rennompi asu, mutta kuitenkin siisti ja edustava. Toppi ei ole ihan tavallinen, vaan siinä on rintojen kohdalla kiva rypytys.  Lisäksi sen olkaimet ovat selästä ristissä, joten ei tarvitse miettiä putoaako olkain olkapäältä. Se on ainakin kesällä plussaa. Toppi on erittäin mukava päällä, ja haluaisinkin ehkä tilata kaappiini toisen tällaisen.

Neuletakki on vanhan roosan värinen ja siinä on aivan ihanat hihat. Hihoissa on koristeena helmiä ja ne asettuvat tuolla tavalla hieman pussimaisesti. Tämäkin tulee varmasti olemaan käytössä viileinä syysiltoina. 

Mitä tykkäät uusista "työvaatteistani"? 

 

Neuletakki - SheinCurve
Rypytetty toppi - SheinCurve
Mustat farkut - Kappalh

keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Viherkausi



Helmi-maaliskuu on jälleen kerran viherkasvien kulta-aikaa. Vaihdoin viime viikolla mullat ja osa kasveista siirtyi samalla isompiin ruukkuihin. Yritän taas kasvattaa jättifiikuksen, yksi värinokkosen raasu meni roskiin ja monesta kasvista otin pistokkaita tulemaan. 

Tällä hetkellä täällä 53 neliön kaksiossa on 31 kasvia. Sain kasveja siirreltyä nyt vähän paremmille paikoille ja samalla järjesteltyä ne jotenkin raikkaamman oloisesti. Multien vaihdon yhteydessä käytän kasvit aina suihkussa ja osa käy myös parturissa - tällä kertaa esimerkiksi ihmepensas madaltui aika paljon. Multien vaihto tai osavaihto antaa kasveille voimaa uuteen kasvukauteen, ja siksi se onkin hyvä tehdä näin kasvukauden alussa. Itse en joka vuosi vaihda kaikkia multia, vaan joka toinen kevät vaihdan vain puolet ruukun mullasta. Olen todennut, että se on ihan riittävä toimenpide, ja samalla säästää aikaa, vaivaa sekä rahaa.



Minulta löytyy seuraavat huonekasvit:

2 x anopinkieli
2 x anopinhammas
2 x kultaköynnös
1 x juoru
1 x traakkipuu
2 x fiikus
2 x lyyraviikuna
2 x nukkumatti
1 x raitamatti
1 x jukka palmu
1 x kultapalmu
1 x vuoripalmu
2 x enkelinsiipi
1 x marraskuunkaktus
2 x aasinkorva
1 x limoviikuna
1 x juurakkovehka
1 x timanttiananas
1 x ihmepensas 
1 x liuska-aralia
1 x juovatraakkipuu
1 x värinokkonen
1 x apostolinmiekka

Samalla kun sain kasvit kuriin ja järjestykseen, niin löysin vihdoin tilaa myös muutamalle valokuvalle. Kiva saada miehestä muistoja ympärille, kun en ole vielä keksinyt mille seinälle tekisin sellaisen vaihtuvan valokuvakollaasin. Odotan jo kevään etenemistä, jotta pääsisin laittamaan parveketta ja ihmettelemään, että mikä siellä oikein menestyisi. Uusi parveke on aina uusi haaste! 

'

maanantai 26. helmikuuta 2024

Kirjastoahdistus


Minulla on lapsesta asti ollut tietynlainen kirjastoahdistus. Peruskoulussa kirjastosta oli pakko lainata kirjoja ja pakko lukea niitä. Kirjastossa piti olla hiljaa. Kirjastoon liittyi hirveästi pakkoja.

Näin ollen en ole siis aikuisenakaan viihtynyt kirjastoissa tai käyttänyt niitä. Kirjastoon sisään astuessa minuun iskee sellainen vastareaktio, että tuntuu kuin siellä pitäisi vaan huutaa. Muutama vuosi sitten yritin alkaa kirjojen lukijaksi, mutta eihän siitä mitään tullut. Silloinkaan en mennyt kirjastoon itse, vaan mies varasi ja haki kirjat minulle. Ai miksi? No koska minulla ei ole kirjastokorttia!

Reilu viikko sitten selailin kirjakaupassa ruokakirjoja, ja haaveilin airfryer kirjasta. Airfryer on minulla kuitenkin vain lainassa, joten en viitsinyt ostaa kirjaa. Kaverini tokaisi, että tämän saisi varmaan kirjastosta, ja teidän olisi pitänyt nähdä kuinka ilmeeni kirkastui. Kirjastosta?! Olin aivan täysin unohtanut koko laitoksen olemassa olon, kun mies ei ole lainailemassa kirjoja. Päivää myöhemmin marssin Helsingin keskuskirjasto Oodiin ja hommasin itselleni kirjastokortin.

Nyt minulla on kirjastokortti ja kaikenlaista varattuna. Ymmärsin, ettei sieltä ole pakko lainata vain kirjoja, vaan nykyään kirjastot tarjoavat paljon muutakin. Sieltä löytyy esimerkiksi lautapelejä, porakoneita, lumikenkiä ja verenpainemittareita. Kirjastoissa on myös kahviloita, siellä voi käydä inspiroitumassa lehdistä tai tehdä etätöitä. Yritän nyt olla aikuinen, päästä eroon kirjastoahdistuksestani ja vilautella oranssia korttia mahdollisimman ahkerasti.   

lauantai 24. helmikuuta 2024

Puoli vuotta


Tänään tulee puoli vuotta siitä, kun mies lähti luotani. Puoli vuotta sitten mies meni sairaalaan hengitysvaikeuksien vuoksi ja sille tielle hän jäi. Ehdin onneksi hänen luokseen, sain olla paikalla ja pitää kädestä. Vaikeinta oli jättää hänet sinne sairaalan huoneeseen tietäen, että emme enää tapaa. 

Aika on mennyt kummallisen nopeasti, mihin vaikuttaa varmasti muuttotohina. Siinä kaiken keskellä ei niin ehtinyt ajatella, mutta nyt sitä aikaa on ollut. Aloitin reilu kuukausi sitten 12 viikkoa kestävässä sururyhmässä, joka on tuonut suruun ja menetykseen uudenlaisia näkökulmia. On myös hyvä päästä puhumaan vertaistensa kanssa.

Tänään minusta on tuntunut yksinäiseltä, niin kuin monena muunakin päivänä. Kaipaan juttukaveria ja arjen kumppania, ystävää ja lohduttajaa. Olen huomannut, että suru muuttaa muotoaan lähes päivittäin. Joskus se tulee vihana, joskus ikävänä. Toisinaan suru on luonani ilona ja kiitollisuutena. Tänään se on paikalla ahdistuksena tuosta illasta.

Meidän piti tänä vuonna juhlia yhdessä 10 vuotiasta koiraa. Meidän piti mennä Pariisiin. Meidän piti käydä pariterapiassa ja saada suhde paremmaksi omien asuntojen myötä. Meidän oli tarkoitus olla taas onnellisia. Tuon kaiken sijaan ostin itselleni ruusuja. Niin kuin joulunakin. Punaisista ruusuista on tullut itselleni tällaisten merkittävien päivien, rakkauden ja kaipauksen symboli. 

tiistai 20. helmikuuta 2024

Kymmenen


Taisto täyttää tänään 10 vuotta! Mihin ihmeeseen tämä kaikki aika on mennyt? Muistan kuin eilispäivän kun pieni koiranpennun rääpäle saapui meille ja istahti vesikuppiinsa. Nyt se on jo vuosikymmenen nähnyt ja kokenut tätä elämää.

Taiston alku ei ollut helpoin. Ihan pienenä pentuna se söi kerran vahingossa lääkkeitä ja vietti yön päivystyksessä. Onneksi selvisimme säikähdyksellä. Alkuvuosina olin sen kanssa myös usein tiputuksessa ripulin takia, kunnes ymmärrettiin, että kyseessä on allergia. 

Taisto on aina ollut omalaatuinen, hieman dramaattinen koira, samalla kuitenkin kovin fiksu ja oppivainen. Taisto on luonteeltaan herkkä ja pelokas, ja itselläni meni vuosia ymmärtää sitä. Ajattelin aina, että minussa on vikaa, kun en saa koiraa tottumaan uusiin kohtaamisiin enkä kitkettyä siltä haukkumista pois. Lopulta opin ymmärtämään, että koira pelkää ja koko maailmani muuttui kun oivalsin sen. Koirassa ei ole vikaa sen enempää kuin minussakaan, se vain on reaktiivinen kuten monet muutkin koirat. Se pelkää uusia tilanteita, tuntemattomia ihmisiä ja suojelee minua ihan hulluna. Se on koiran ominaisuus, ei virhe tai koulutuksen puute.


Vanhemmalla iällä Taistolle on tullut erinäisiä sairauksia, kuten sydänvikaa ja kroonista kipua. Sillä on myös epilepsia, joka ei oireile kouristuksina vaan näkymättöminä kärpäsinä. Se ikään kuin yrittää napsia kärpäsiä ilmasta suuhunsa ja samalla koiraan ei saa kontaktia. Tämäkin saatin onneksi lääkkeillä hallintaan eikä sairaus enää häiritse arkista aherrustamme. 

Kymmenen vuotias Taisto on hyvin mukavuudenhaluinen, arvonsa tunteva ja iloinen vanha herra. Rutiinit ovat kaikki kaikessa, ja siihen liittyen viime syksyinen muutto olikin hieman haastava. Vanhassa kodissa ei juurikaan ollut eroahdistusta, mutta muuton jälkeen minun oli mahdotonta poistua kotoa. Onneksi se kuitenkin meni ajan kanssa ohi, ja nyt koira jää ihan rauhallisesti yksin kotiin - niin kuin aina ennenkin. 

Tänä aamuna pedistään heräsi harmaatunut kuono, joka oli yhtä innoissaan uudesta päivästä kuin aiemminkin. Vanhuus ei ole vauhtia hidastanut, mutta terrierin luonne on hieman pehmentynyt. Toivottavasti tuo harmaahapsi nousee pedistään vielä lukemattoman monia kertoja, sillä toivon, että meillä on vielä useita yhteisiä seikkailuja edessämme.